Olet tässä: EtusivuSkytät SuomessaSkyttä-nimiset talot ja kylät

Aarre Läntinen on tutkinut Suomen ratsuväen historiaa, josta hän kirjoitti muun muassa Suomen sukututkimusseuran Genos aikakauskirjassa 1991:4. Samassa yhteydessä hän on selvitellyt Skyttä, Kyttä ja Kyttälä nimien levinneisyyttä sukuniminä ja kylän ja talon niminä. Sukuseura sai hänen selvityksensä 14.10.2000:

Skyttiä on asunut ympäri Suomea

Kirkonkirjojen mukaan Skyttiä on asunut 1700- ja 1800-luvulla ympäri Suomea Karjalassa, Kymenlaaksossa, Hämeessä, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla.

Alueen suuresta hajonnasta jo voi päätellä, etteivät kaikki Skytät voi olla sukua keskenään muuta kuin Aatamista asti. Luontevalta tuntuu kuitenkin, että Kannaksella ja Laatokan rantamilla asuneet Skytät ovat keskenään jotain sukua.

Eniten Skyttiä on asunut Kannaksella

Skyttiä on asunut kirkonkirjojen mukaan eniten Jaakkimassa, Johanneksessa, Jääskessä, Kaukolassa, Anjalassa, Antreassa, Hiitolassa, Hartolassa, Sortavalassa, Tammelassa, Tyrväällä ja Viipurin maalaiskunnassa - siis juuri Kannaksella ja Laatokan äärellä.

Lisäksi sukua nimellä Skyttä asuu nykyään jonkin verran Yhdysvalloissa, sillä sinne lähti satakunta vuotta sitten matkustajaluettelon mukaan 26 Skyttää lähinnä Yhdysvaltain pohjoisosiin. Virallisella passilla lähti tosin vain 5 Skyttää, joten pääosa meni sinne kuka mistäkin syystä väärillä passeilla. Viimeksi kuluneina kolmena vuosikymmenenä siellä on kuollut 32 Skyttää. Silti Yhdysvaltain puhelinluetteloissa on nykyään edelleen 39 tämän nimistä perhekuntaa.

Skytät, Kytät ja Kyttälät samaa juurta

Skyttä-nimen kanssa samaa juurta ovat myös Kytät ja Kyttälät, joita on asunut kirkonkirjojen mukaan 1700- ja 1800-luvulla pääasiassa lännempänä kuin Skyttiä. Nimi voitiin kirjoittaa väliin muotoon Skyttä ja väliin Kyttä. Kyttiä ja Kyttälöitä löytyy Suomesta suunnilleen 300 henkeä sekä lisäksi satakunta Kyttästä.

Myös maakirjojen mukaan Skyttä-nimistöä esiintyy talonnimissä Hämeessä, Karjalassa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla eli samalla alueella kuin kirkonkirjojen mukaan Skyttiä ja Kyttiä. Talonnimet otettiin käyttöön parhaastaan 1600-luvun lopulla, ja ne kertovat usein samalla myös niihin aikoihin taloa asuneesta suvusta.

Skyttä oli ammattinimi - kaikki eivät kuulu samaan sukuun

Skyttä-nimistön laajaa levinneisyyttä miettiessä voi vain arvata, miten suuri työ on sukukirjan tekeminen. Ei ole mahdollista eikä edes tarpeellista ympätä kaikkia Skyttiä saman suvun yhteyteen. Näet Skyttä eli ruotsiksi skytt tai skyttare on ollut alkuaan ammattinimi tarkoittaen ampujaa, josta vasta vähitellen kehittyi sukunimi. Samanlaisia sukunimeksi kehkeytyneitä ammattinimiä ovat mm. Suutari, Punkari, Seppä, Viskari jne. Näidenkään nimien kantajat eivät kaikki ole sukua keskenään.

Skyttien sukututkimusta helpottaa suuresti myös se, että niillä alueilla, jotka asutettiin vasta uuden ajan puolella, kuten Pohjois-Karjalassa, entisessä Kuopion läänissä, Keski-Suomessa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa ei ole ollut Skyttä-nimistöä.

Kuninkaan metsästäjät 1600 -luvun alkupuolella

Toisena ryhmänä ovat ne Skytät ja Kytät, jotka sijaitsevat lähellä rintamaita, mutta silti harvaanasutulla erämaaseudulla, kuten Etelä-Pohjanmaalla ja muutamin paikoin Satakunnassa ja myöhemmin Mikkelin läänin puolella Hirvensalmella ja Mäntyharjussa. Kun näet kruunu ei enää saanut veroina riittävää määrää turkiksia, se alkoi nimittää 1600-luvun alkupuoliskolla syrjäkulmille kuninkaanmetsästäjiä eli kruununkyttiä, joiden tehtävänä oli metsästää kruunun laskuun ja toimittaa turkikset kuninkaan käyttöön.

Kuninkaan aseelliset ratsumiehet 1300 -luvulta

Kolmantena ryhmänä ovat rintamaiden Skytät ja Kytät, joihin tämäkin Kannaksella vaikuttanut suku kuuluu. Samaa juurta on myös Taipalsaaren Ampujalan kylä ja talo Vahvialan Vanhassakylässä sijainnut Ampujan talo.

Tämän ryhmän Skytät tulevat ymmärtääkseni sanasta skyttare eli ampuja. Näet viimeistään 1300-luvulta lähtien kuninkaalla ja ylimyksillä oli Ruotsissa palveluksessaan ratsastavia ammattisotilaita eli ampujia. Näiden aseena oli jalkajousi ja 1400-luvulla 1,2 m pitkä hakapyssy sekä senjälkeen arkebuusi ja n. v:sta 1600 alkaen karabiini. Nimistä päätellen ampujat olivat aluksi usein saksalaisia, mutta vähitellen kotimaisten miesten määrä kasvoi. Osa ampujista lukeutui rälssisäätyyn.

Keskiaikaisessa Eerikinkronikassa ampujat rinnastettiin raskasaseisiin ratsumiehiin, mutta aikaa myöten näiden taso aleni. Niinpä v. 1489 ampujilla oli jo heikompi varustus kuin tavallisilla ratsumiehillä, joten he kuuluivat enää kevyeen ratsuväkeen. Vuosipalkka oli silloin enintään 16 mk. Ampujia eli arkebusieereja, joiden varusteisiin kuului jo suunnilleen metrin mittainen käsitukiase eli arkebuusi, palveli Ruotsin armeijassa vielä uuden ajan alkupuolella. Nämä olivat silloin oikeastaan ratsain liikkuvia karabinieereja. Ampujat hävisivät armeijasta Kustaa II Aadolfin hallituskaudella 1600-luvun alussa, koska suojavarusten puuttumisesta tai niiden vähäisyydestä saatiin Puolan sodassa onnettomia kokemuksia.

Viipurin linnan päällikkö Gerike Skytte 1350 -luvulla

Ensimmäinen Suomessa tunnettu Skyttä-suvun edustaja lienee Viipurin linnanpäällikkö Gerike Skytte, joka hoiti virkaansa v. 1347 - 1350. Suvulla on mielenkiintoinen tehtävä, joka ei tosin lähteiden puuttuessa onnistu, osoittaa polveutuvansa juuri tästä henkilöstä. Sukunimessä Skyttä lienee jotain muistumaa jostain merkittävästä esi-isästä tai ammatista, koska se on vastoin itäsuomalaista murrekäytäntöä säilyttänyt nimensä alussa kaksi konsonanttia. Hämeessäkin ja Etelä-Pohjanmaallakin nimi on muuttunut vuosisatojen mittaan muotoon Kyttä, vaikka siellä murteessa on mahdollista käyttää sanan alussa kahta konsonanttia.

Hauhon Kyttälä ja piispa Martti Skytte 1500 -luvulla

Toinen merkittävä ja sukututkijaa kiinnostava on keskiaikainen rälssisuku Skytte, johon kuului mm. piispa Martti Skytte. Suku liittyy kuitenkin Hauhon Kyttälään. Tämä suku sammui kuitenkin selibaattisäännön vuoksi mieslinjaltaan Martti Skytten kuollessa v. 1550. Kiinnostusta herättää myös Skytten aatelissuku, joka merkittiin Ruotsin ritarihuoneeseen v. 1625 numerolla 81. Sen väitettiin polveutuvan Martti Skytten sisaresta Margaretasta. Tämäkin suku on vaikuttanut Hämeessä sekä lisäksi Varsinais-Suomessa, joten Karjalan Skyttiä ei ole mahdollista ympätä sen yhteyteen.

Kannaksen Skyttien ei ole ymmärtääkseni aiheellista yrittää etsiä esi-isiä Skyttien rälssi- tai aatelissuvusta. Viipurin linnanpäällikkö Gerike Skytte on mahdollinen esi-isä, joskaan Viipurissa vuoden 1541 vaiheilla elänyttä Arvi-bysseskyttää tai Impilahdella 1600-luvun alkupuolella elänyttä Simo Skyttää ei voi todistaa hänen jälkeläisekseen - vain geneettisesti se olisi mahdollista, jos vain olisi tarkoitukseen sopivaa materiaalia. Melko todennäköistä kuitenkin on, että Kannaksen Skytillä on suonissaan ripaus saksalaista tai ruotsalaista verta.

Suurperon Kyttälä varusti ratsumiehen

Skyttien talot Kannaksella olivat keskikokoisia, joten sen perusteella suvusta ei voi tehdä johtopäätöksiä. Ainoastaan Viipurin maalaiskunnan Suurperon kylässä sijaitseva Kyttälä oli suurtila kooltaan lähes manttaalin talo. Siksi ei olekaan ihmetteleminen, että sen isäntä alkoi varustaa ratsaan ratsuväkeen jo v. 1604, sittemmin siitä tehtiin v. 1685 ruotujako-laitoksen järjestämisen yhteydessä rustholli. Tämän talon isäntinä olivat muuten 1600-luvun alkupuoliskolla knaappi Hannu Laurinpoika, Simo Pekanpoika ja Lauri Pekanpoika Skyttä.

Keskiajalla knaappi tarkoitti ritarin asemiestä eli soinia sekä uuden ajan puolella aateliskirjatonta, alempaa rälssimiestä. Kaarle IX pyrki nostamaan ratsuväen laatua ja määrää, kun Ruotsi kärsi katkeran tappion v. 1605 Kirkholman taistelussa puolalaisten sotapäällikköä Chodkiewicziä vastaan. Kuningas loi siksi v. 1606 uuden ratsumiesluokan eli puoliaateliset knaapit. Hän lupasi jokaiselle, joka halusi palvella ratsuväessä ja kustantaa itse ratsun ja varukset, rälssi- eli verovapauden omistamaansa maahan.

Hannu Laurinpoika Skyttä oli puoliaatelinen knaappi

Knaapiksi hyväksytyt saivat oikeuden käyttää vaakunakilpeä, joka oli yhteinen kaikille knaappisuvuille. Hallitsijan yritys elvyttää keskiaikainen maanlain mukainen rälssilaitos ei kuitenkaan johtanut uuden, laajan aatelisluokan syntyyn. Moni talollinen tosin käytti tilaisuutta hyväkseen ja ryhtyi knaapiksi, kuten Hannu Laurinpoika Skyttä.

Simo Pekanpojan ratsumiehenä oli muuten v. 1660 oma poika Lauri Simonpoika. Kyttälään liitetyssä toisessa talossa isännöi 1600-luvun puolimaissa Yrjö Jaakonpoika ja Perttu Jaakonpoika Skyttä. Isäntä Hannu Jaakonpoika Skyttä lähti v. 1654 itse talonsa edestä ratsumieheksi.

Kun Kyttälästä muodostettiin rustholli, sitä isännöi 1600- ja 1700-luvun vaihteessa yhä Hannu Jaakonpoika Kyttäläinen eli Skyttä. Hänen aikanaan molemmat Skytät sulautuivat kameraalisesti yhteen. Ne oli merkitty 1600-luvun lopulla Yrjö ja Simo Pekanpojan nimiin.

Lienee mahdollista yhyttää Johanneksen Skytät juuri tähän Suurperon Kyttälässä asuneeseen Skyttien sukuun. On näet todennäköistä, että asutus on Suurperossa vanhempaa kuin Johanneksessa, sillä siellä oli jo uuden ajan alussa kahdeksan taloa.

Jos itse kuuluisin Skyttä-sukuun, sormeni oikein syyhyisivät sukututkimukseen, sillä suku on kiinnostava ja antaa mahdollisuuksia moniin suuntiin. Toivotan menestystä sukukirjan tekemisessä.

Joomla Template: from JoomlaShack