Olet tässä: EtusivuSkytät SuomessaKuukauden SkyttäJohannes Virolainen - valtakunnan isäntärenki

200 johv glazunov 1982Johannes Virolainen (31.1.2014-11.12.2000) oli 1900-luvun merkittävimpiä poliitikkoja, joka oli pisimpään kansanedustajana (42 vuotta) ja ministerinä (6169 päivää). Lisäksi hän oli merkittävä karjalaisten asioiden ajaja. (Kuva: Ilja Glazunovin maalaus vuodelta 1982).

Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Paavo Virolainen ja Anna Lydia o.s. Skyttä Viipurin maalaiskunnan Yläsommeen kylässä. Äidin suku oli Skyttien Säiniön sukuhaaraa. Uutta tietoa on, että Johannes Virolaisella oli Skyttä-juuria myös isän kautta.

Alla on Johannes Virolaisen sukupuu, jossa näkyy, että hän ei ollut Skytän sukua ainoastaan äitinsä puolelta vaan myös isänsä Paavo Virolaisen kautta. Molempien kautta Johanneksen juuret vievät Alasäiniöllä 1688-1742 eläneeseen Lauri Skyttään ja hänen kolmeen poikaansa Jaakkoon, Hannuun ja Anttiin. Jaakon linja vie Johanneksen isään ja Hannun ja Antin linjat hänen äitiinsä. Jaakon lapsenlapset siirtyivät Yläsommeelle, missä Johannes Virolaisenkin perhe asui. Hannu Skytän sukuhaara pysytteli Alasäiniöllä, ja Antti Skytän sukuhaara siirtyi Uskelaan, missä Johanneksen äiti Anna Lydia Skyttä syntyi.

500 joh v sukupuu

Johannes Virolaisen sukupuu.
Sukupuu saattaa olla epäselvä tietokoneen ruudulla. Napauttamalla sukupuuta näet suuremman kuvan.


Kansakoulun jälkeen Johannes Virolainen pääsi Viipurin oppikouluun, josta hän kirjoitti sukunsa ja kotikylänsä ensimmäiseksi ylioppilaaksi. Vuonna 1938 hän valmistui agronomiksi ja väitteli maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi vuonna 1951.

Karjalaisten asioiden hoitaja

Talvisodan aikana hän oli Viipurin kansanhuoltopiirin toimiston johtajana ja joutui järjestämään karjalaisten evakuoinnin luovutetulta alueelta. Jatkosodan aikana hän organisoi karjalaisten paluun entisille asuinsijoilleen sekä sotaonnen käännyttyä heidän evakuointinsa uudelleen. Sodan jälkeen hän siirtyi sisäasiainministeriöön ja siellä siirtoväenosaston päällikkönä johti karjalaisten asuttamista Kanta-Suomen alueelle. Hän saavutti karjalaisten laajan luottamuksen ja siirtokarjalaiset valitsivat hänet edustajakseen vuoden 1945 eduskuntavaaleissa.

200 karjalan_liiton 1940Karjalan kunnat, seurakunnat ja järjestöt perustivat Karjalan Liiton talvisodan jälkeen 20.4.1940 (Kuva Karjalan Liitto, Virolainen edessä vasemmalla). Virolainen oli mukana perustavassa kokouksessa ja toimi Liiton maatalousjaoston sihteerinä 1940-1941. Myöhemmin hän oli Liiton pitkäaikainen puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja. Hän määritteli liiton ”itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestöksi”. Siirtoväen asuttaminen, menetetyn omaisuuden korvaaminen sekä tasapuolinen kohtelu työmarkkinoilla olivat suuria ratkaisuja, joille pohja luotiin lainsäädännöllä. Siksi Liiton johdossa on ollut eri puolueiden kokeneita poliitikkoja.

120 johv haastatt 1968Kuuntele Virolaisen haastattelu karjalaisten asuttamisesta vuonna 1968 YLE:n Elävässä arkistossa tästä.

Virolainen puolusti tarmokkaasti Karjalan siirtolaisten oikeuksia uusilla asuinsijoilla. Hän näytti itse esimerkkiä hankkimalla 1952 maatilan Lohjalta, jonne osa Viipurin maalaiskunnan evakoista oli asutettu ja nimesi sen Vironperäksi. Poliittisen uran rinnalla hän työskenteli koko elämänsä maanviljelijänä ja siitä syntyi sanonta ”tasavallan isäntärengistä”. Virolainen kannatti maltillisesti Karjalan palauttamista Suomelle ja sanoi muun muassa Nikita Hruštšoville, että ainoa tilanne, jolloin hän voisi ottaa ryypyn, on Karjalan palautuksen juhlistaminen. Virolainenhan oli tunnettu raittiusmies.

Karjala-lehden lukijaäänestyksessä 2009 Johannes Virolainen äänestettiin ylivoimaisena ykkösenä ”Kaikkien aikojen karjalaiseksi”. Toiseksi tuli Veikko Vennamo ja kolmanneksi Martti Ahtisaari.

Parlamentarismin puolustaja

1940-luvulla Johannes Virolainen nousi yhdeksi Urho Kekkosen luottomiehistä ja oli 1950-luvulla kaikissa Kekkosen hallituksissa ministerinä tai pääministerin sihteerinä. Tällöin hän sai myös "tietämättömän ulkoministerin" liikanimen, koska Kekkonen ja presidentti J.K. Paasikivi eivät kertoneet hänelle matkastaan Moskovaan loppuvuodesta 1955. Matkan tuloksena Neuvostoliitto palautti Suomelle Porkkalan vuokra-alueen.

Elokuussa 1958 Virolainen otti vastaan ulkoministerin paikan Fagerholmin hallituksessa. Hallitus herätti ärtymystä Neuvostoliitossa, koska eduskunnan suurimmaksi puolueeksi noussut SKDL sekä SDP:n vasemmistosiipi oli jätetty oppositioon. Syntyi yöpakkaskriisi: Neuvostoliitto jäädytti talousneuvottelut Suomen kanssa ja kutsui suurlähettiläänsä kotiin Helsingistä. Painostuksen seurauksena Virolainen ja muut Maalaisliiton ministerit erosivat joulukuussa 1958, mikä hajotti hallituksen.

Yöpakkashallituksen ulkoministerinä toimiminen löi Virolaiseen vuosikymmeniksi leiman, jota poliittiset vastustajat hyödynsivät osoittaakseen hänet "ulkopoliittisesti epäluotettavaksi". Tapaus löi särön Virolaisen ja Kekkosen väleihin. Myöhemmin Virolaisen ratkaisuja on myös ymmärretty parlamentarismin periaatteiden puolustamisena.

Virolainen valittiin 1964 Maalaisliiton puheenjohtajaksi. Hänen johdollaan puolue muutti 1965 nimekseen Keskustapuolue tavoitteena laajentaa kannattajapohjaa maaseudulta kaupunkeihin. 1964 Virolaisesta tuli myös pääministeri.  Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vuonna 1966 Virolainen nousi eduskunnan puhemieheksi, mutta palasi 1968 opetusministeriksi Mauno Koiviston hallitukseen. Opetusministerikauden tärkeimmät saavutukset olivat peruskoulu-uudistus sekä uusien yliopistojen ja korkeakoulujen perustaminen Suomeen.

1970-luvulla Virolainen toimi valtiovarainministerinä ja maatalousministerinä Sorsan hallituksissa. Virolainen ja Sorsa olivat Keskustan ja SDP:n punamultayhteistyön takuumiehet, ja etenkin Sorsan I hallituksen aikana ajettiin läpi laajoja yhteiskunnallisia uudistushankkeita. Samalla Virolainen piti huolen siitä, että hallitukset eivät unohtaneet aluepolitiikkaa ja maaseutuväestön etuja.

Virolaisen ja presidentti Urho Kekkosen välit rikkoutuivat vuonna 1979. Kokoomus oli saanut suuren vaalivoiton ja noussut Keskustanpuolueen ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Tästä huolimatta Kokoomus jätettiin oppositioon, mitä Virolainen harmitteli sanomalla Suomen Kuvalehden haastattelussa ”taustalla olleen ulkopoliittiset yleiset syyt", toisin sanoen Neuvostoliiton vastustus. Lausunto suututti presidentti Kekkosen, joka moitti Virolaista julkisesti ja sanoi tämän aiheuttaneen Suomen ulkopolitiikalle arvaamatonta vahinkoa. Kiistaa kutsuttiin julkisuudessa "juhannuspommiksi".

Kansa on puhunut – pulinat pois

Seuraavana vuonna Virolainen hävisi Keskustapuolueen puheenjohtajuuden nuorelle Paavo Väyryselle, joka oli noussut Kekkosen suosikiksi ja K-linjan keulahahmoksi. Vaalin ratkettua Johannes Virolainen tokaisi: "Kansa on puhunut, pulinat pois", josta syntyi lentävä lause.

200 itsen pv 1997Virolaisen suosiota laski myös avioero Kaarina Virolaisesta ja suhde kansanedustaja Kyllikki Stenrosiin, jonka kanssa hän avioitui 1981. Tämä vaikutti siihen, että Virolainen putosi eduskunnasta vuoden 1983 vaaleissa 38 edustajavuoden jälkeen. Hänellä oli kuitenkin edelleen vankka suosio Keskustapuolueen kentällä. Kun Kekkonen oli eronnut virastaan 1981 ja Keskustapuolue äänesti presidenttiehdokastaan Kuopion puoluekokouksessa, Virolainen voitti uuden puoluejohdon tukeman Ahti Karjalaisen selvin luvuin. Tämä oli K-linjalle raskas arvovaltatappio. Presidentinvaaleissa 1982 Virolainen tuli kolmanneksi SDP:n Mauno Koiviston ja Kokoomuksen Harri Holkerin jälkeen. (Kuva itsenäisyyspäivän vastaanotto 1997, Yleisradio).

Virolainen palasi Arkadianmäelle vuoden 1987 vaaleissa ja luopui kansanedustajuudesta sekä politiikasta 1991. Hänelle myönnettiin valtioneuvoksen arvonimi 1989.

Julkisuuden hahmo

Koko 1990-luvun Virolainen oli näkyvä hahmo, joka kommentoi ajankohtaisia tapahtumia ja tuki poliittisia hankkeita, kuten Suomen EU-jäsenyyttä. Johannes ja Kyllikki Virolainen avasivat kotitilansa Vironperän yleisölle ja näkyivät juhlissa ja lehtien sivuilla. 120 johv tuttu juttu 1992He olivat suosittu ja kuvattu pari niin itsenäisyyspäivän juhlissa kuin Vironperälläkin. Yleisradion Tuttu juttu show:ssa he esiintyivät vuonna 1992. Siitä näyte YLE:n Elävässä arkistossa tässä.

Venäläinen taiteilija Ilja Glazunov maalasi presidentti Urho Kekkosen virallisen muotokuvan vuonna 1973. Hänellä oli näyttely Suomessa 1980-luvun alussa, ja siellä hän pyysi saada maalata eduskunnan puhemies Johannes Virolaisen muotokuvan ”maittemme välisen ystävyyden osoituksena”. Virolainen hämmentyi, koska hän oli ollut Neuvostoliiton epäsuosiossa, mutta suostui pyyntöön. Venäjän viranomaiset viivyttivät asiaa, mutta myönsivät lopulta Glazunoville viisumin keväällä 1982. Taulu valmistui ja yleisesti oltiin siinä käsityksessä, että taulu oli Neuvostoliiton lahja Suomen Eduskunnan puhemiehelle, mutta yllättäen Glazunov sanoikin taulun hinnaksi 20 000 dollaria. Osuuspankkien keskuspankki, jonka hallintoneuvoston puheenjohtaja Virolainen oli, maksoi teoksen. Muotokuvan julkistamisen jälkeen paljastui, että Glazunov oli muotokuvan luonnoksen alla salakuljettanut toistakymmentä muuta maalaustaan taidekauppias Pauli Hyppöselle. Keskusrikospoliisi pidätti kauppiaan, joka tuomittiin vankilaan. Glazunov etsintäkuulutettiin eikä hän ole sen jälkeen käynyt Suomessa.

100 hymyhuuletJohannes ja Kyllikki Virolainen olivat vakiohahmoja television sketsisarjoissa Hymyhuulet (1987–1988), Pulttibois (1989–1991) ja Manitbois (1992). Sketseissä Johannes Virolaista esitti Aake Kalliala ja Kyllikki Virolaista Pirkka-Pekka Petelius. Niissä kuvattiin pariskunnan toikkarointia seurapiiritapahtumissa tai urheilulajien parissa, kuten laskettelurinteessä, golfkentällä ja olympialaisissa. Virolaiset itse suhtautuivat sketseihin huumorintajuisesti. Katso sketsi, missä Johannes ja Kyllikki ovat lentokoneessa lähdössä lomalle.


Johannes Virolaisen teokset

200 johv cd 1994Johannes Virolainen oli puhujana omaa luokkaansa. Hän piti elämänsä aikana 10500 puhetta ja otti suvereenisti haltuunsa tuhatpäisiä yleisöjä puoluekokouksissa tai Karjalan Liiton juhlissa.

Hän piti laulamisesta ja vuona 1994 jopa levytti joukon kansanlauluja cd-äänilevylle Vain pieni kansanlaulu. Levyllä hän esittää laulut Karjalan kunnailla, Kesäilta, Kysymyksiä, Matalan torpan balladi, On maista kaikista, Pieni kansanlaulu, Soi kunniaksi luojan, Taivas on sininen ja valkoinen sekä Yksi ruusu on kasvanut laaksossa.

Hän oli ahkera kirjoittaja ja julkaisi yli 20 kirjaa politiikasta ja karjalaisten kohtaloista:

Pöytäkirjat puhuvat, 1948
Maaseutuhenkinen elämänkatsomus, 1949
Maatalousmaan arvioimisesta ja arvosta Suomessa vuosina 1934–38, 1951, väitöskirja
200 siirtokarjalaisetKarjalainen kotikylä, 1955
Maalaisliiton johtavat aatteet, 1961
Pääministerinä Suomessa, Kirjayhtymä 1969, Helsinki.
Ainoa vaihtoehto – poliittinen keskusta, 1971
Kuka ottaa vastuun?, Kirjayhtymä 1978, Helsinki.
Onko valta kansalla?, Otava 1981, Helsinki.
Yöpakkasista juhannuspommiin, Otava 1982, Helsinki.
Sanoi Paasikivi, Otava 1983, Helsinki.
Muistiinpanoja ja myllykirjeitä, Otava 1984, Helsinki.
Yhden äänen presidentti, Otava 1985, Helsinki.
Vallankäyttö Kekkosen kaudella, Otava 1986, Helsinki.
Karjalaiset Suomen kohtaloissa, Otava 1988, Helsinki.
Siirtokarjalaiset 1941–44, Otava 1989, Helsinki.
Viimeinen vaalikausi, Otava 1991, Helsinki.
Polun varrelta, Otava 1993, Helsinki.
Kuvat kulkevat, Otava 1994, Helsinki.
Politiikan puolustus, Otava 1996, Helsinki.
Kolmas elämä, yhdessä Kyllikki Virolaisen kanssa, WSOY 1998, Porvoo.
Valtioneuvos muistelee, Otava 2000, Helsinki.


Muistomerkki Lohjalla

200 johv tapperJohannes Virolainen kuoli 86-vuotiaana joulukuussa 2000. Hänet siunattiin Helsingin Vanhassa kirkossa valtiollisin kunnianosoituksin ja haudattiin Lohjalle. Lohjan kirkkopuistossa paljastettiin 2004 kuvanveistäjä Nora Tapperin veistämä Virolaisen muistopatsas. Muistomerkki koostuu kolmesta kivipaasista, jotka edustavat valtioneuvos Johannes Virolaisen uraa, yksityiselämää sekä kaipuuta takaisin Karjalaan. (Kuva: Lohjan kivivalmiste).

Muistomerkin paljastusjuhlassa 14.8.2004 pääministeri Matti Vanhanen sanoi Virolaista kutsutun viimeiseksi suureksi suomalaiseksi talonpoikaisjohtajaksi. "Sitä hän epäilemättä oli, mutta hän oli myös tulevaisuuden näkijä ja valtiomies, joka jaksoi katsoa koko Suomen kansan etua. Hän oli viimeiseen asti leivänkasvattaja. Hän oli ylpeä voidessaan kertoa olevansa maanviljelijä. Hän toi arjen kokemuksen suoraan pellolta Helsinkiin eikä hänen tarvinnut Helsingissä pokkuroida kenellekään, sillä hän oli itsenäisten talonpoikien sinne lähettämä. Joskus yhdessä ihmisessä voi toteutua paljon siitä, mikä on hyvää hänen heimossaan ja maakunnassaan, hänen aatteessaan ja hänen kotimaassaan. Tällainen ihminen antaa voimaa aikalaisilleen ja hänen muistamisensa rohkaisee meitä, häntä seuraavia sukupolvia."

Lähteet:
Wikipedia
Karjalan Liitto
Pekka Hyvärinen 2010
Matti Vanhanen 2004
Risto Kuisma 2008.

(13.8.2010)

200 vironper 2001

Sukuseura Skytät vieraili Vironperällä vuonna 2001.
Rouva Kyllikki Virolaiselle luovutettiin seuran viiri.

Joomla Templates: by JoomlaShack