Olet tässä: EtusivuSeuran toimintaJäsenkirjeetJäsenkirje joulukuu 2017

 

Hyvät Sukuseuramme jäsenet,

Tämä vuosi on ollut Sukuseuramme 35. toimintavuosi. Sukuseuran toiminta on ollut vilkasta ja esiin nousee erityisesti kaksi uutta asiaa. Perhetapaaminen Fazerilassa oli menestys ja saattoi osaltaan avata uusia ovia nuorten saamiseksi mukaan toimintaamme.

Toinen uusi asia oli sukututkimuksemme eteneminen entistä enemmän DNA-tutkimuksen suuntaan. Siitä on kerrottu verkkosivuillamme ja ensi vuonna teemme yhteenvedon tuloksista, joita esittelemme vuoden mittaan eri tilaisuuksissa.

Seuraavassa yhteenveto vuoden 2017 tapahtumista ja kutsu vuoden 2018 avaustilaisuuteen

Sukuseuran vuosikokous

* Sukuseuran vuosikokous pidettiin 8.4.2017 Helsingissä kahvila Fleuristessä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jukka Skyttä. Erovuoroiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen, joten hallituksen kokoonpano säilyi ennallaan.
* Vuosikokous kutsui uudeksi kunniajäseneksi Martti Skytän. Hän on tehnyt mittavan työn sukuseuran sukututkimuksessa. 200 2017 0617 Jyvskyl 09bKokouksessa jaettiin myös Sukuseurojen Keskusliiton myöntämät ansiomitalit. Jukka Skyttä sai kultaisen ansiomitalin. Leena Taimela-Helenius sai hopeisen ansiomitalin. Tapani Skytälle hopeinen ansiomitali jaettiin Jyväskylän kokoontumisessa kesäkuussa (kuva).

Sukuseuran kesätapaaminen

* Sukuseuran kesätapaaminen oli Jyväskylässä Karjalaisten kesäjuhlien yhteydessä. Kesätapaaminen sai hyvän suosion ja siellä keskusteltiin sukuseuran toiminnasta Keski-Suomessa. Osanottajat antoivat evästyksiä hallituksen jäsenille sukuseuran toiminnan kehittämiseksi.

Perhetapaaminen Fazerilassa

200 2017 1014 Skytt Fazerila 30* Lokakuussa oli perhetapaaminen Fazerilassa. Tilaisuus sai hyvän suosion. Lapsia ja nuorisoa oli vanhempiensa kanssa ilahduttavan paljon. Alkuun oli esittelykierros maistiaisineen. Sitten oli ruokailua ja kahvittelua, jonka lomassa keskusteltiin sukuseuran toiminnasta. Lisää perhetapaamisia toivottiin.

Sukuseuran DNA hanke

* Saatuja tuloksia Y-DNA67 ja Family Finder -testeistä on jalostettu ja saatu uutta tietoa mm. sukuyhteyksistä sukuhaarojen välillä. Meneillään on kolmannen testin N-SNP Packin tietojen jalostaminen. Tuloksia esitellään verkkosivuilla ja ensi vuoden tilaisuuksissa.

Toimintoja on kehitetty

* Sukutauluja on päivitetty
* Verkkosivuilla on kerrottu usein kuvien kera sukuseuramme tapahtumista. Sukuhaarojen tapahtumista yritämme saada entistä läheisempää tietoa.

Tervetuloa uuden vuoden kahville 27.1.2018

200 2016 0311 Fleuriste Eija Limnell 02Sukuseura kutsuu jäsenet uuden vuoden kahville lauantaina 27.1.2018 klo 14.00 kahvila Fleuristeen Helsingissä, Uudenmaankatu 13. Tarjolla on kahvia ja makeaa tai suolaista. Ohessa voimme keskustella sukuseuran toiminnasta, esimerkiksi mahdollisuudesta perustaa nuorisojaosto, joka voisi tehdä tuoreita ehdotuksia seuran toimintaan.

 

100 2014 10 Jukka SkyttaKiitos kuluneen vuoden yhteistyöstä, Rauhallista Joulua ja oikein Hyvää Uutta Vuotta.


Jukka Skyttä

Sukuseuran puheenjohtaja

 

Joomla Template: from JoomlaShack