Olet tässä: EtusivuKannaksen sukuhaaratJohanneksen KARHULASukuhaaran kuulumisiaTerveisiä Nuukista, Grönlannista

 

400 2017 03 Annaliina Koskinen 04

Annaliina Koskinen, 24 v., neljättä polvea Karhulan Taavetti Skytästä, lähti helmikuussa 2017 lukukaudeksi Grönlantiin.

"Hei!

Lähdin helmikuussa vaihto-opiskelemaan ja seikkailemaan maailmalle ja päädyin viettämään kevätlukukautta Nuukissa, Grönlannissa. Opiskelen arktista meribiologiaa ja ympäristötieteitä Grönlannin yliopistossa ja luonnonvarainstituutissa. On valtavan motivoivaa ja inspiroivaa olla täällä juuri nyt, kun arktisella alueella tehtävä tutkimustyö on ilmastonmuutoksen myötä tärkeämpää kuin koskaan.

 

400 2017 03 Annaliina Koskinen 01

Olen aivan pää pyörällä ja häkeltynyt siitä, miten upea paikka Grönlanti on, niin ympäristön kuin kulttuurin ja mielenkiintoisen historiansakin puolesta. Nuuk on pieni, mutta eläväinen pääkaupunki vuonon rannalla, ja tällä hetkellä täysin lumen peitossa. Pysähdyn jatkuvasti ihailemaan tuntureita, merta ja yötaivaan revontulia. Kaikkialla on valtavankokoisia korppeja ja variksia. Olen pohjoisen tyttönä ihastuksissani täällä yhä vallitsevasta talvisuudesta, mutta odotan myös innolla näkeväni Grönlannin kevään.

 

400 2017 03 Annaliina Koskinen 03

Lähinnä vieraista kielistä (kalaallisut ja tanska) ja valuutasta johtuva kulttuurishokki hälveni nopeasti ja nyt kahden kuukauden jälkeen olo on varsin kotoisa. Grönlannin kieltä en vieläkään osaa kuin muutaman sanan (se on suomeenkin verrattuna todella vaikeasti opittava!), mutta grönlantilaiset ihmiset ovat lämpimiä ja ystävällisiä, ja kotoa tutut harrastukset ovat vaihtuneet hetkellisesti mm. kanoottipooloon ja polkan tanssimiseen.

 

400 2017 03 Annaliina Koskinen 02

Reissusta jää käteen iso kasa uusia kokemuksia ja opittuja asioita, ystäviä ja hieman tulomatkaa painavampi rinkka, sekä entistä suurempi rakkaus arktista luontoa kohtaan. Tätä kaikkea tulee takuuvarmasti ikävä.

Grönlannin-terkuin,

Ani "

 

200 2017 04 Sukupuu Annaliina Koskinen      200 2017 03 Annaliina Koskinen 05

Annaliina Koskisen sukupuu avautuu näpäyttämällä suuremmaksi.

Valokuvat: Annaliina Koskinen

 

400 2017 04 Nuuk Grnlanti map
Nuuk on Grönlannin pääkaupunki, asukkaita 16 000.

(14.4.2017)

 

 

Joomla Templates: from JoomlaShack