Kieltolaki tuli voimaan vuonna 1919. Salakuljetuksesta tuli melkoista liiketoimintaa. Vuonna 1920 takavarikoitiin n. 100 000 litraa pirtua, mutta vuonna 1930 jo miljoona litraa. Pirtuaika loppui, kun alkoholiliikkeet avattiin 1932. Armas Sailola (1921-2003) kertoo ”Kyläojan takana” -sukuhistoriassa:

"Tarkoitus oli saada alkoholin kulutus vähenemään lain avulla, mutta siinä epäonnistuttiin pahoin. Salakuljetus oli vilkasta varsinkin Suomenlahden yli Virosta. Saariston suojassa viinaa levitettiin mantereelle, näin tapahtui myös Johanneksessa. Pitäjän perille asti viina levisi. 100 pirtu 02Virran sillan kautta sitä levitettiin molempiin suuntiin, olipa yksi pirtuauto saatu pysähtymään poliisin väijytyksessä sillalla. Yksi jakelupiste oli Karhulan kylässä uudenkylän päässä. Hyvin palvelu pelasi. (Kuva: "Varpunen" eli taskumatti, Tammisaaren museo)

Me pikkupojat, kun ei sellaisen aineen päälle mitään ymmärretty, ihmeteltiin peltiastioita, joita löytyi milloin minkäkin metsän laidasta, kerran jopa kusiaispesästä, kun työnnettiin sinne keppiä kokeeksi, että tuleeko pouta vai sade. Isommat 10 litran kanisteri olivat kaiketi tukkumyyntiastioita ja pienet litran ja puolen litran varpuset käsikäyttöön taskumateiksi tarkoitettuja. Tällaisen taskumatin muistan nähneeni myös meillä kotona sulanin hyllyllä. Tarvittiinhan ainetta myös lääkkeeksi kotieläimille esim. sioille - ovathan ihmiset ja siat fysiologisesti lähellä toisiaan."

Aarne Sairanen (1909-1992) puolestaan kertoo, ehkä samasta tapauksesta:

200 pirtu 01"Mäkelän talon länsipuolella pellon takana kulki ns. Pankkitie. Pirtutrokarit käyttivät sitä salakuljetuksiinsa. Konstaapeli Kontto oli kerran yksikseen asettunut väijymään pirtukuskeja. Sitten sattuikin tulemaan auto, jossa oli kaksi miestä ja täysi lasti pirtua. Kontto sai auton pysähtymään ja miehet ulos, mutta kun nämä huomasivat kiinniottajansa olevan yksin, he kävivät kiinni poliisiin. Nyt tulikin tiukka paikka. Kontto hoksasi ruveta huutamaan kovalla äänellä: "Mei miehet tulkaa appuu!". Huudon kuuli sattumalta peltonsa laidassa käyskennellyt Jaakko Sairanen ja huusi vastaan: "Mikä siul on hätänä?". Pirtukuskit pelästyivät ja pötkivät pakoon. Näin konstaapeli Kontto sai ison pirtusaaliin." (Kuva: Pirtutrokarien kiinniotto, Aamulehti)

(7.11.2011)

Joomla Templates: from JoomlaShack