Hilma Sairanen os. Skyttä (1886-1964) kirjoitti 1950-luvun alussa lapsenlapsilleen joulunvietosta Karhulassa 1890-luvun alussa. Kirjoitus on "Kyläojan takana" -sukuhistoriassa.100 joulukortti

"Mummo vieläkin muistaa ne lapsuusjoulut. Ne oli niin kivat, eikä koskaan jää unhoon. Aattoaamuna noustiin jo aikaseen ylös ja lapset piti olla sängyissä ja mamma hääri pullanpaistossa. Isosisko pesi lattiat jo ennen lypsyä ja varusteet kaikki oli jo aikaseen illalla kunnossa.

Saunassa käytiin iltapäivällä ja oli aikainen illallinen. Tuotiin tukku ruisolkia ja levitettiin tuvan lattialle. Monessa talossa ei ollut joulukuusta, mutta meillä oli. Illalla sytytettiin pieneksi ajaksi kuusen kynttilät, ja kaikki perhe kävi pöydän ympärille ja lauloimme joululauluja. Isä luki raamatusta jouluaikaisen ja puheli siitä. Sitten saimme ottaa tyynyt ja kävimme olkien päälle nukkumaan. Isä varoitti, ettei saa yhtään jyskää ja se pääsee joulukirkkoon, kuka on hiljaa.

Jouluaamuna herättiin aikaseen ylös, sillä puoli neljä viimeistään piti olla reessä vällyjen sisällä. Aamulla ajoivat hiljaista kyytiä, ja tiet oli täynnä hevosia ja reet täynnä ihmisiä. Kirkossa oli kansa hartaana kuulemassa joulun sanomaa."

(10.1.2011)

Joomla Template: from JoomlaShack