Tsaari Pietari I Suuri (1700-1725) alkoi 1700-luvun alkupuolella lahjoitella suuria alueita Kannaksella läänityksiksi ylimyksilleen ja seuraajat jatkoivat tätä menettelyä. Sotapäälliköitä ja aatelisia upseereita palkitiin lahjoittamalla näille määrätty tila, kylä tai pitäjä veroineen. Lahjoitusmaat olivat osa aateliston palkanmaksujärjestelmää.

 300 Pietari suuri historianettiPietari Suuri (Historianetti.fi)

Lahjoitusmaa-alueella talonpoika ei ollut enää oman maansa omistaja, vaan vuokraviljelijä, lampuoti. Hän joutui maksamaan osan veroistaan päivätyönä eli ropottina. Ja työt oli tehtävä juuri silloin, kun isäntä määräsi, sopi se sitten talonpojalle tahi ei. Lahjoitusmaaisännät katsoivat usein oikeutensa lampuoteja kohtaan samanlaisiksi kuin ne olivat varsinaisella Venäjänmaalla, missä talonpojat olivat maaorjia eikä heillä ollut oikeutta lähteä pois tilalta.

Isäntien asioita hoitivat voudit, jotka olivat aluksi ruotsalaisia kruununvouteja sekä nimismiehiä. Mutta 1770-luvulta lähtien voudeiksi otettiin venäläisiä prikastikkoja ja upravitelejä, joiden väärinkäytöksistä on runsaasti esimerkkejä nimenomaan Kivennavalta.  

Kivennavan lahjoitusmaa ehti 170 vuoden aikana olla kahdeksallatoista omistajalla, ensimmäisenä Viipurin linnan komendantti Matvej Nejelovilla 1710-1732. Hänen jälkeensä maan sai tämän täti Anisia Tolstoi, ja tämän jälkeen Nejelovin leski. Vuosina 1741-1759 pitäjän omisti ylihovimarsalkka Dmitri Shepelev.

200 Dimitri ShepelevKuvassa kenraaliluutnantti Dimitri Shepelev (1771-1841), luultavasti ylihovimarsalkan poika (Wikipedia)

Tämä oli vertaansa vailla olevan mielivallan aikaa ja pitäjä autioitui. Vuonna 1820 Kivennavan osti sotaministeriön tykistöosastolle kuuluva Systerbäckin (Siestarjoen eli Rajajoen) kivääritehdas, jonka hallussa pitäjä pysyi puolisensataa vuotta.

Lahjoitusmaan omistus oli epävarmaa. Moisniekka saattoi mielensä mukaan ottaa pois talon haltijalta isännyyden ja antaa sen toiselle. Siihen tarvittiin vain vähäinen tai ihan olematonkin syy. Noin saattoi tapahtua esimerkiksi veljesten riidellessä keskenään. Uskonasiat, kuten seurojen pito saattoi olla isäntäväen karkotuksen syy.


300 Systerback aseVuonna 1714 perustettu Systerbäckin asetehdas omisti Kivennavan vuodesta 1820 aina 1860-luvulle saakka. Tehtaassa kehitettiin vuonna 1891 Mosin-Nagant -kivääri, jota käytettiin yleisesti toisessa maailmansodassa niin Venäjän kuin Suomenkin puolella.


Mutta maaorjia ei Kivennavalla oltu. Erotukseksi maaorjan asemaan jäi tosin vain se, että isäntä ei voinut myydä lahjoitusmaatalonpoikaa maasta erillään. Lisäksi lampuotilla oli oikeus omistaa irtainta omaisuutta ja hänellä oli myös oikeus haastaa isäntä oikeuteen.

Kenraali Mauri Kustaa Armfelt (1757-1814) kuvaa muistiossaan: ”Lahjoitusmaatiloilla vapaista miehistä on tehty maaorjia, jotka sisältyvät maakauppaan. Vapaudesta on jäljellä vain se oikeus, ettei talonpoikaa voi myydä yksilönä. Sellaisen kohtelun saaneista talonpojista, näistä ahkerista ja lainkuuliaisista työmiehistä, on tullut laiskoja vastahakoisia ihmisiä, jotka usein vaipuvat epätoivoon.”

Tapana olikin käyttää kaikenlaisia kekseliäitä keinoja moisniekan nenästä vetämiseksi. Suurin joukoin saatettiin heilua ja hosua pellolla leppoisan huolettomasti eikä tosiasiassa tehty juuri mitään. Puupalalla teroitettiin viikatetta tuntitolkulla. Ikääntynyt ja vähävoimainen väki pantiin pellolle nuorten sijasta. 

Vuonna 1867 säätyvaltiopäivät päätti ostaa lahjoitusmaat Suomen valtiolle, jotka myytiin edelleen talonpojille 39 vuoden maksuajalla.

 

Teksti:
Kaija Alaja 2004. Vana-Juhanan eli Juhana Skytän suvun liepeillä Kivennavan Joutselässä, s. 27-29, 132-133.

(21.8.2013)

Joomla Templates: from JoomlaShack