Kaija Alajan kirjoittamassa sukuhistoriikissa Vana-Juhanan eli Juhana Skytän suvun liepeillä Kivennavan Joutselässä (moniste, Osat I ja II, 2004) on runsaasti Skytän perheessä 1900-luvun alkupuolella käytettyjä sananlaskuja ja sanontoja. Ne antavat monipuolisen kuvan sen ajan elämänohjeista ja huumorista.

Alla olevassa luettelossa sanonnat ovat aakkosjärjestyksessä. Selitykset perustuvat tapahtumiin, joiden yhteydessä sanontoja käytettiin. Sivunumero viittaa Alajan julkaisun sivuun.

 

Aikasee myllyy ja myöhäsee kirkkoo, ni välemmi pääsöö pois.

Entisen miehen meiningillä pääsi nopeammin takaisin kotiin (s. 155).

Ehä miekää täyvvelline oo, viat puuttuu.

Vääräleuka saattoi sanoa (s. 202).

Ei nii köyhä, jottei toisii auta, eikä nii rikas, ettei appuu tarvitsis.

Aina oltiin valmiita antamaan apua, kun sitä tarvittiin (s. 120).

 Ei nii pahhaa, jottei ois jottai hyvvääkii.

Kaija kaatui suksimäessä niin, että etuhampaat lähtivät ja verta vuoti (s. 214). 

Ei oo tautii tarvis, ko o terveys koton!

     Yleinen kansanviisaus (s. 91).

Ei taito taakkan oo! Työhä se tekijääse neuvoo.

Koululaitoksen syntyessä 1800-luvun lopulla innostus oppimiseen oli suuri. Paljon tietämystä ja taitamista kulki myös perintönä sukupolvelta toiselle (s. 85). 

Eihä makkaava kissa suuhu hiirkää tuu!

Itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918 kauppa Pietariin loppui ja Joutselässä oli entistä enemmän ahkeroitava maatalouden töissä (s. 136). 

Eihä se oo lauvvantak eikä mikkää, jos ei oo kakkaroi.

Joka talossa lämmitettiin lauantaisin tuvan suuri leivinuuni ja paistettiin herkullisia piirakoita ja kakkaroita (s. 98). 

Eihä se puukaa enslyönnilt kaavu!

Vekselistä seurannut omaisuuden menetys oli Juhanalle vakava muistutus viinan valtaamasta elämästä, mutta tarvittiin vielä uusi onnettomuus, oman talon palaminen, että hän lopetti juomisen (s. 151). 

Eihä sitä onnejaa tiijjä, onk se iel vai jälel

Tulevaisuutta ei voi tietää (s. 15). 

Eihä ne vaatteet ihmistä pahenna!

Pietarilaiset kesäasukkaat toivat Joutselkään mannermaan muodin uudet tuulahdukset. Alma otti oppia, sillä hän oli ihastunut kauniisiin vaatteisiin (s. 77). 

Eihä lämmi luita riko, vilu vaivoi vähennä!

Uunin pankolla oli ihana lojua ja lämmitellä (s. 73). 

Ettee päi o elävä miel, vaik ois surma selä takan.

Justiina-emännän hautajaisten jälkeen elämä Vana-Juhanan talossa jatkui entiseen malliin (s. 160). 

Harvoiha sitä ihmine nii köyhä on, et hautaa pittää isse kävellä!

Ruokaa oli runsaasti arkielämässä ja erityisesti pidoissa. Kannakselaisia on usein moitittu syömäköyhiksi, mutta eihän se pidä paikkaansa (s. 77). 

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun ystävä hällä on myötä.

Viljo Skyttä kohtasi rintamalla lottatyössä olleen Hertta Nikin ja he menivät naimisiin 1942 (s. 166). 

Ilosha sitä ellää pittää vaik päivä vähemmä.

Jotkut ihmiset, kuten Hasasen Viljami, saivat tuvan täyteen pursuvaa ilon läikettä (s. 202). 

Iloto ihmine o ko jousettomat kiesit.

Jousettomat hevosrattaat olivat todella epämukavat verrattuna jousellisiin rattaisiin (s. 202). 

Joka vaimon löysi, se onnen löysi.
Muistatha sie, et akka o tyyris mööpel!

Kansanviisaus kertoi avioliiton onnesta (s. 67), mutta toinen varoitti avioon aikovia (s. 139). 

Jokahine souteloo omil airoloillaa.

Erikoislaatuisetkin ihmiset ovat arvokkaita (s. 199).

Jos jokaikine ies yhe omena päiväs söis, nii tohtorkii takkisa tarpeettoman möis!

Hedelmien terveellisyys tiedettiin (s. 91). 

Jos työ ois herkkuu, ni herratha sen tekisiitkii!

Lahjoitusmaa-aikana viljelijäperheillä oli työvelvollisuus isännille. Rasittavista töistä pyrittiin selviytymään mahdollisimman vähällä (s. 30). 

Kaikkeeha sitä ihminen kattuu, mut ei nuorena naimistaa.

Juhana Skyttä, myöhemmin Vana-Juhanaksi kutsuttu, oli vain 18-vuotias mennessään naimisiin vuonna 1882 (s. 44). 

Kene kenkä kapsaa, sen suu napsaa.

Vanha kansanviisaus: kun teet ahkerasti työtä niin ruoasta ei ole puutetta (s. 135). 

Ko leipä loppuu, syyvvää vehnästä.

Kun Suomessa oli 1800-luvulla kato- ja nälkävuosia, niin Kivennavalla ei kärsitty yhtä paljon, sillä Pietarista saatiin vehnää (s. 81). 

Ko näät nälä tuleva, ni kyyristäi kyntämää.

Kannustus ahkeraan maanviljelystyöhön toimeentulon turvaamiseksi nälkävuosinakin (s. 82). 

Kyl hyö sit osasiit laittaa tään sapuskan nii miu suutai myöte!

Skytän miehet kehuivat, kun pitivät ruuasta (s. 101). 

Kyl kansa tietää!

Kansan suussa kulki paljon tietoa ja kaskuja entisiltä ajoilta (s. 34). 

Kyl se elämä kasvattaa.

Eerikki tuli isännäksi nuorena, vain 22-vuotiaana, mutta hänellä oli jo paljon kokemusta talon töistä (s. 26). 

Kylhä joka mies vennäit haastaa, mut hää se vast jottai o, ko hää sitä kääet taskuss haastaa!

Juhanalla oli hyvä supliikki, oli kieli sitten vennäi tai suomi. Pojatkin olivat oppineet kesävieraille tavaroita kuskatessaan vennäikieltä ja luostarikoulu teki heistä tosi taitavia. Mutta monet haastoivat vain joko maitovennäitä, halko- tai heinävennäitä, joten usein oli otettava kädet käyttöön (s. 78-79). 

Kylhä tää elämä o sit mutkikast, iha ko purettu sukkalanka!

Elämän monimutkaisuutta ihmeteltiin (s. 173). 

Kyläs o hyvä, mut koton hyvemp.

Sovellus yleisestä sanonnasta (s. 272). 

Lentäin taut tulloo, leppäämäl pois männöö.

Vanha viisaus sairastumisesta ja paranemisesta (s. 91). 

Miehii ol ko mere muttaa!
A mänijöit ol iha hutu huttunnaa.

Skytän taloa sivuavalla Suurella Venäjäntiellä eli Pietarintiellä oli keskiajasta asti menijöitä Kannaksen halki kohti Nevan suuta, Novgorodia ja Pähkinäsaarta. Pietari tuli varsinkin 1800-luvulla tärkeimmäksi matkan kohteeksi. Kuninkaantie oli kansainvälisestikin erittäin merkittävä väylä (s. 34). 

Mikot ja Matitha ne miehii on, Jussiloi o metsätkii täyn.

Viisasteleva sananlasku. Alman Hilma-sisar kuoli pienenä, joten hän joutui turvautumaan vanhimpiin veljiinsä Mikkoon ja Mattiin (s. 72). 

Mitä vanhemmaks elät, sen kummempii kuulet.

Yleinen kansanviisaus iän ja kokemuksen merkityksestä (s. 193). 

Mutta pimijält näyttää, sano suutar, ko saappaa vartee kurkist.

Matti Skyttä oli perheen musta lammas, ammatiltaan suutari, mutta tuhlasi perintönsä ja juopotteli (s. 171). 

Naapuris saap käyvvä kuus kertaa päiväs ja vast seitsemännel kysytää, olik siul mitä asjaaki.

Kanssakäyminen naapurien kesken oli Karjalassa vilkasta, oli vuorovaikutusta ja läheisyyttä (s. 146). 

Nii etsiit ko eilist päivää.

Kaijaa etsittiin kovasti eikä löytynyt, oli nukahtanut keittiön sängyn alle (s. 213). 

Nii tekkiit hittaast ko Iisaki kirkkoo!

Lahjoitusmaaisännille työtä tehtiin laiskasti ja hidastellen. Pellolla saatettiin heilua ja hosua eikä tosiasiassa tehty juuri mitään. Puupalalla teroitettiin viikatetta tuntitolkulla. Sanonta syntyi alkuaan Pietarin Iisakin kirkon rakentamisesta, joka kesti 40 vuotta (1818-1858) (s. 30). 

Nuore elämä se senko hymyilöö, mut vanhana rupijaa jo irvistämmää.

Nuorisoseuralla oli valtava merkitys ja rajaseudun nuoriso oli innolla mukana hyvissä harrastuksissa. Tuntui kuin elämä olisi ollut iloa tulvillaan (s. 88). 

Nyt ol hymykii jo ko puuhevosel pakkases.

Juhana oli pannut nimen sukulaismiehen vekseliin ja menetti hankkimansa toisen talon maineen ja mantuineen (s. 151). 

Oha meil mil mällätä! Ko loppuu ni lainataa.

Sainoiporukoissa kului aikaa ja rahaa sekä kaiken maailman natsaijjut siihen päälle vielä. Mutta rahaahan Juhanalla riitti! (s. 79). 

Oikee tul suuhui hyvämakuseks ko sai haastella siu kanssas!

Keskustelu ystävän kanssa toi hyvän mielen (s. 193). 

Onnettomuksii koulu se o kaikist koululoist hyvemp!

Kotitalon täydellinen tuhoutuminen pysäytti Juhanan (s. 162). 

Paremp yks ilopäivä ko koko ikä kohtalaist!

Elämään kannattaa etsiä iloa (s. 202).

Pittää antaa kiiree männä sivutse! Nii o kiire, ettei jouvva mittää tekemääkää!

Suuressa talossa oli aina yllin kyllin puuhaa, jonka tekemisessä ei auttanut turhaan kiirehtiä (s. 102). 

Pyhäne työ ei arkena avita.

Pyhäpäivä oli tarpeen käyttää lepoon, että arkena jaksoi taas uusin voimin tehdä työtä (s. 101.)

Silmätkii seisoo niiko kiisseli keittäjäl.

Näin saatettiin sanoa, kun joku keskittyi tarkkaavaisesti tekemiseensä. Kaurakiisselin keitossa piti olla tarkkana kiehumisen kanssa, että sai sopivan vaaleanharmaata ja kiiltävää eikä mitään paksua pöperöä (s. 100). 

Syyvvä pittää, vaikkei tervettä päivää näkis.

Humoristinen kansanviisaus (s. 97). 

Tehtyjää työst pääsöö.

Justiina-miniä ja Alma olivat riuskoja tekemään työnsä (s. 94). 

Terveyvve kans o iha niiko onnellakkii, sillo sit on, ko sittei yhtää huomaa.

Yleispätevä kansanviisaus tämäkin (s. 91). 

Tottuus on piettävä nii pyhän, ettei sitä pijä arkipuhheiss kuluttaa.

Vakavista asioista ei pitänyt puhua milloin tahansa. Vanhojen tietoja haltijoista ja kummituksista ei kaikille kerrottu (s. 34). 

Unelma päiväs pittää lääkäri loitol.

Myönteinen asenne elämään tekee hyvää terveydellekin (s. 91). 

Uudel vastal hakataa, lehmät ahol ajetaa.

Helluntaisaunassa toukokuussa oli tärkeää kylpeä uudella vastalla. Samoihin aikoihin Eerikinpäivänä (18.5) karja päästettiin metsälaitumelle. 

Vaikka koettelee, eipä hylkää herra.

Eerikki ja Ristiina Skyttä olivat kiitollisia Taivaan Isälle heitä kohdanneesta armosta, kun saivat Juhana-pojan vuonna 1864 (s. 41). 

Vastamäes mies syntyy, jos on syntyyksee.

Koettelemukset kypsyttävät ihmistä (s. 162). 

Yksinää o kyl liia vähä, mut kaks o kuiteskii liikaa.

Antti eli pitkään poikamiehenä, mitä isä-Juhana seurasi ihmeissään (s. 170).

 

(30.10.2012)

 

Joomla Template: by JoomlaShack