Olet tässä: EtusivuKannaksen sukuhaaratHiitolaSukuhaaran kuulumisiaPieni tarina sanoista ja ajatuksista, joissa Karjala yhä elää

 

Seija Molina o.s. Skyttä

400 2015 0130 Seija Molina 01


Ajattelen kuten ne sosiologit, joille sanat rakentavat todellisuutta. Karjala, Hiitola ja perheeni Skyttien laaja perhekunta saa ilmiasunsa minulle vain sanoissa. Muuten minulla ei ole kosketusta niihin. Kuitenkin voin sanoa, että elin lapsuuteni ja vähän sen jälkeenkin ikään kuin Hiitolassa Skyttien maaperällä vanhempieni, lukuisten tätieni ja muiden sukulaisten sekä ystävien kautta.

200 2017 04 Muistat sie”Muistat sie ku myö vietii se kissa säkiss sin järvel...” Se tarina ja monet muut kuvaukset elävät yhä ja luovat kuvaa siitä, mikä oli, mutta ei ole enää, tai todellistuu nyt sanoissa.

Joskus hätkähdän, kun joku sanoo sanan, jonka olen jo melkein unohtanut. Se on pudonnut pois kuvastani, mutta palaa riemulla Skyttien pihapiirin ja tuvan vaikuttavaksi osaseksi – mielessäni. Esimerkkejä olisi monia, mutta yksi niistä on juska. Enpä vielä kerro sanojen merkityksiä. Kyllähän te ne tiedätte. Juska tulee useimmin vastaan nykyisin vain mökkiolosuhteissa.

200 2017 04 JuskaToinen sana oli se, jonka perheemme jäsen oli tavannut pussin kyljestä. Sitä muisteltiin aina hyväntahtoisesti hymyillen. Vasta tavaamaan oppinut luki: T, e,e, sajua.

Joskus taas verhoja asetellessani, pomppaa sana salusiini mieleeni. Se oli ennen muuta tätini Helena Skytän ominaissana. Hän oli käytännöllinen kotien hoitaja. Hän hoiti silloin tällöin salusiinien ja aterioiden lisäksi meitä, siis minua ja siskon ja veljen poikia järjestykseen.

Eikä sovi unohtaa sanaa, joka siirsi minut hetkessä Hiitolan maisemiin. Ystävä valmisti jotakin ja pyysi minua antamaan kapustan. Toden totta, tervetuloa takaisin muistojen sana. Se oli äidillä jokapäiväisessä käytössä.

Entä sitten ihmiset, yhteisö, joka niin ikään kulki mukana evakkotaipaleen sanoissa, puheissa. Ensimmäiseksi huomaan, ettei se yhteisö ollut niin kovin homogeeninen kuin usein ajatellaan. Jopa Skyttien elämänpiiri joutui kosketuksiin toisten kulttuurien kanssa.

Se rajankäynti oli todellisuutta jo silloin. Tädistäni Kristiina Skytästä tuli Viipurissa Kristiina Koch avioiduttuaan virolaisen miehen kanssa. Kun kesällä koko Skyttien sukukunta oli lomallaan saapunut kotiini Hiitolaan, Kristiina Koch istuu pihalla otetussa yhteiskuvassa miehensä sylissä. Se oli vähän outoa, minulle kerrottiin. Mutta virolaiset kai käyttäytyvät näin.

Ja isoisäni äidin puolelta oli ollut pitkään Pietarissa ja oli palannut sieltä venäjää puhuvana suutarina. Äiti oli ilmiselvästi ylpeä isänsä kansainvälisistä taidoista.

200 2017 04 Opettaja UosukainenMutta vielä yksi elämänalue, johon puheissa jatkuvasti palattiin. Mistä syntyivät tietyt normit ja tiedon sekä osaamisen kunnioitus? Se on tärkeä kysymys. Usein äitini, tätini ja muut mainitsivat opettaja Uosukaisen ja hänen mielipiteensä milloin mistäkin seikasta. Häneltä olen luultavasti saanut toisten kautta minäkin paljon osviittaa elämään, vaikka en ole häntä koskaan nähnyt. Opettaja Uosukainen oli auktoriteetti siellä Ojajärven, Pukinniemen mailla.

Entä sitten Torsten Hartman ja Klas Järnefelt! He olivat pappeja, ja hekin kuuluivat evakkomatkan poissa olevaan ja samalla mukana seuraavaan elämänpiiriin. Olin mielikuvituksissani paikalla, kun mainitut herrat yrittivät kinkereillä saada kansaa oppimaan. Paljon sattui ja tapahtui. Joku ei voinut esittää lukutaitoaan, koska silmälasit olivat jääneet kotiin. Muitakin yhtä uskottavia syitä löytyi.

Haartman oli minut kastanut. Tapasin hänet ainakin kerran Porissa. Olin keräämässä rahaa jotakin hyvää tarkoitusta varten koulusta saamalleni listalle. Satuin hänen ovelleen. Muistan vanhan ystävällisen herran hymyn ja rohkaisevat sanat, kun kerroin, kuka olen.

200 2017 04 Skyttien elamaTämä Skyttien elämä osana hiitolaista mennyttä maailmanaikaa elää minussa, mutta kenties ei enää minun jälkeeni. Niinhän se menee. Uudet sanat ja tarinat rakentavat oman maailmansa, ja juuret ovat vanhassa.

Mutta on eräs rikkaus, jota olen vasta nyt alkanut ymmärtää. Isäni äiti oli avioiduttuaan muuttunut nimeltään Doroschinista Skytäksi. Joskus ajattelen, että jos hän eläisi nyt, hän kenties olisi säilyttänyt oman nimensä. Ilmeisesti tämä Anna Semenova -emäntä oli voimakas nainen. Hän näet säilytti ortodoksisen uskonsa loppuun asti täysin luterilaisessa ympäristössä. Loppiaisena hänet oli aina vietävä hevosella Laatokan jäälle johonkin tiettyyn paikkaan. Siellä oli ”vesristi” eli veden pyhittäminen. Skytän miehet jakoivat vuorot. Jokainen vuorollaan vei mummon hevosella sinne. Ajuri sai sitten odotella vähän kauempana, kunnes toimitus loppui. Mutta vaikka kauempaa kuultuna, sieltäkin tuli sanoja kotiin. "Hospoti pomi loi", niin se ääntyi Länsi-Suomeen matkattuaan. ”Herra armahda”.

Oli kieli mikä tahansa, se välittää jotakin merkitystä rakennusaineeksi itselle ja koko ajan rakentuvalle kuvalle ympäröivästä maailmasta.

 

Sanat:

Suomen kieleen on tutkijoiden mukaan lainattu ainakin 1000 sanaa venäjästä, varhaisvenäjästä tai jostakin muusta kielestä venäjän kautta. Sellaisia nämäkin ovat:

Hospoti pomi loi       Herra armahda 
 Juska Savupelti
 Kapusta Puukauha
 Salusiini Puoliverho
 Tsaiju Tee 

(15.4.2017)

 

 

 

 

 

Joomla Templates: from JoomlaShack